Vieraita ovella
Tämä viikko on kulunut neljän seinän sisällä: ei ollut yhtäkään kokousta kalenterissa, ja Taito-vauvelin kröhä vain jatkui ja jatkui. Hän on haronut vasenta korvaansa jo viikkoja. Kun antibioottikuurikaan ei vienyt tautia kokonaan, arvelin, että on parempi rajoittaa ulkoilu kauppareissuihin.
Kotona ollessa ovikello soi kesken vaipanvaihdon. Oven takana oli kaksi Jehovan todistajaa, liikkeellä ajankohtaisesti raha-aiheesta puhumassa. Vaikka pakana olenkin, minulla on tapana lyhykäisesti kuunnella, mitä heillä on sanottavana. Jeesus on hyvä esikuva ja opettaja, kunhan rajaa tarinoihin liittyvät yliluonnolliset ilmiöt niihin uskoville.
Tunnen myös myötätuntoa todistajien ankaraa elämäntapaa kohtaan. Luonnonsuojeluaddressien keruusta tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu puhutella tuntemattomia kerta toisensa jälkeen ja saada osakseen tylyä kohtelua. Maailmanmenon muuttaminen kestävälle pohjalle tuntuu lähes yhtä vaikeasti saavutettavalta päämäärältä kuin enemmistön kääntyminen Jehovaa palvomaan. Tällä kertaa aihe oli ympäristöaktivistin silminkin kannatettava, kannustusta vaatimattomaan elämäntapaan ja järkevään rahankäyttöön.
Myöhemmin Herätkää-lehteä selatessani osui silmiini luonnonsuojeluaiheinen artikkeli, jossa kerrottiin Euroopan luonnon ahdingosta. Tuttua juttua, Eurooppahan kuuluu maailman tiheimmin asuttuihin alueisiin, ja suurin osa alkuperäisluonnosta on hävitetty jo aikoja sitten. Artikkelissa kuvattiin lyhyesti eurooppalaisia vuoristoalueita, joissa sijaitsevat lukuisten uhanalaisten lajien viimeiset esiintymät.
Artikkelin loppupäätelmä sen sijaan oli hämmentävä. Sen mukaan “meillä on kaikki syyt uskoa siihen, että hän (Jehova) ei koskaan anna vuoristojen eläinten hävitä kokonaan”. Ai kuinka niin? Eipä ole ensimmäinen kerta näiden julkaisujen osalta, kun olen johdannosta samaa mieltä, mutta päätelmissä mennäänkin ihan eri raiteille.
Talousaiheisissa jutuissa korostettiin “herra auttaa niitä jotka auttavat itseään” -asennetta. Esiteltiin budjetin laatimista ja säästämistä, suositeltiin vakuutuksia ja eläketurvan miettimistä. Mutta luonto jätetään sen sijaan “herran haltuun” aika kevyellä asenteella. Mistä moinen painotusero?
-Piia
Avainsanat: Eurooppa, luonnonsuojelu
14. maaliskuuta 2009 kello 11.34
Itseäni harmittaa myös tuo Yliluonnollinen Taho pelastaa kyllä luonnon -asenne. Kuulostaa todellakin tökkivän jossain tuo logiikka. Ehkä itseä on vain helpompi ottaa niskasta kiinni ja kohentaa elämää kuin tehdä jotain laajemman kokonaisuuden hyväksi.
14. maaliskuuta 2009 kello 23.44
Luulenpa neuvomisen helpommaksi talousasioissa, joihin on antaa konkreettiset, tulokselliset ratkaisut kuin luonnon/ympäristönsuojelukysymyksissä. Jälkimmäisten kohdalla esiintyy usein monenlaisia ohjeita ja kiistaa niiden toimivuudesta -esimerkiksi erilaisilla energiantuottoratkaisuilla tuntuu olevan omat asiantuntevat kannattajat ja vastustajat ja suosituksetkin vaihtelevat sitten sen mukaan. Raamattu joka tapauksessa kehottaa ihmistä varjelemaan luontoa.
16. maaliskuuta 2009 kello 22.27
Meilläkin on ollut tapana aina suhtautua ystävällisesti joskin jämäkän kääntymättä ovella käyviin vieraisiin. Maailmantuska siitä että muut eivät ollenkaan ymmärrä asian tärkeyttä on varmasti hyvin samanlainen oli aatteena sitten uskonto tai ympäristöasiat, sillä erotuksella että ympäristöliikkeessä kenenkään ei ole pakko kiertää ovilla.
Jonkin verran on jäänyt suututtamaan kun en saanut kerran avattua suutani: ovella kävi ilmeisesti isä poikansa kanssa ja n. kymmen- kaksitoistavuotias poika oli selvästi ujo ja väsynyt kiertämään. Minusta lasten ei pitäisi joutua kuulemaan kaikkea sitä vihaa mitä jehovan todistajien kasvoille syydetään ovien raoista. Vanhempien uskonnon tai aatteen mollaaminen on lapselle aina ahdistavaa, oli uskonto / aate mikä hyvänsä ja ovilla kiertäminen on varma tapa saada useat haukut niskaansa.
Pari kesää sitten feissarina tuli kohdattua paljon näitä “jos uskot Jumalaan, se riittää”-vastauksia kysymykseen josko ohikulkija haluaisi tehdä ympäristöasioille jotakin. Melkein saman verran ellei enemmänkin löytyi myös näitä, jotka totesivat kaiken olevan niin toivotonta ettei mitään ollut tehtävissä. Eri päätelmäketju, sama tulos, tosin sillä erotuksella, että ensiksimainitut vaikuttivat tyytyväisemmiltä elämäänsä. Luottavaisuus on kyllä hassu juttu.
Ihminen taitaa olla viritetty huomamaan yksinkertaisia syy-seurausketjuja. Jos jonkin asian tuhoamisessa tai korjaamisessa menee enemmän aikaa kuin millä nopeudella normaalisti havainnoidaan asioita, suuren osan ihmisistä mielessä omat teot ja niiden tulokset eivät enää liitykään yhteen eikä asioihin tajuta (tai haluta ajatella) voitavan vaikuttaa.