Pikkumies oppinee näinä päivinä konttaamaan kunnolla. Jo nyt on käsissä niin paljon puhtia, että häntä ei pidättele aloillaan juuri muu kuin painovoima. Jos näkyvissä on vaikkapa imuri tai cd-hylly, taittuu jo pidempikin matka.
Tällaisesta eteenpäinmenosta seuraa tietysti se, että arjen tasolla elämä muuttuu taas. Se on vielä pientä, että tässä kotitoimistossa naputellessa pelästyy, kun tuolin alla on yhtäkkiä jonkun käsi repimässä sukkaa jalasta. Kohta saa itse vaeltaa ipanan perässä pitkin poikin asuntoa ja siinä samalla joutuu miettimään vaikkapa sitä, mitä tehdä hiljalleen museoituvalle Miljan huoneelle ja sen tavaroille.
Isompi kysymys on se, että kesän tullen koittanee pihapiiriin tutustumisen aika. Lapselle se on uusi ja ihmeellinen maailma, meille aikuisille jotain aivan muuta. Sinänsä ihaniin kotipihan leikkipaikkoihin ja metsikköihin liittyy neljän vuoden verran niin kivuliaita muistoja, että kenties aikuisillekin pitäisi etsiä uusi, vähemmän ihmeellinen maailma.
Itse en nykyään pihan kulmilla liikkuessani juuri pysähtele, varsinkin päivänvalossa paha olo hiipii varsin nopeasti puseroon, jos aloilleen jää. Toisinaan illan hämärissä roskapussia viedessä voi muutaman kyyneleen ajaksi jäädä tuijottamaan routaista hiekkalaatikkoa ja ”linnunpesiä” tai ”muumitaloa”, joita kukaan muu ei näe.
Kuukausien vieriessä yhä vahvemmaksi on muuttunut tunne siitä, että uuden elämän opettelu näillä pihoilla on paitsi turhaa itsensä kiduttamista, myös epäreilua pikkuveikkaa kohtaan. Varmasti joskus haluan näyttää Kassulle isosiskon leikkien salaiset maailmat paikkoineen, mutta ennen kaikkea hän varmasti ansaitsee kasvuympäristön, jossa vanhemmat pystyvät keskittymään jäljellä olevaan elämään.
Vaikka eteenpäin pääsemisen pakko vahvistuu kaikilla perheenjäsenillä, on silti turha kuvitella, että lähteminen olisi helppoa. Aloilleen jääminen ahdistaa, toisaalta lähteminen tuntuu petokselta Miljaa kohtaan. Puolileikillämme olemme puhuneet, että talouden salliessa ostaisimme uuden kodin ja tekisimme tästä paikasta – joka ei enää tunnu kodilta – yhdistetyn työhuoneen ja menneen elämän museon.
Olisikohan kellään lainata edullisesti paria sataa tuhatta euroa? Maksan takaisin heti, kun minusta tulee rikas ja kuuluisa.
