Katselin taas pitkästä aikaa Nelosen Inno – sisustusohjemaa ja se herätteli kovasti ajatuksia suuntaan ja toiseen. Ohjelmassa toinen suunnittelijoista oli saanut tehtäväkseen suunnitella kahden siskoksen takkahuoneeseen uuden ilmeen. Lopputuloksesta voi sitten olla montaa eri mieltä. Minun mielestäni se oli todella epäonnistunut. Ruskeaa ja mustaa ja ainoana luonnonvalolähteenä pieni ikkuna katonrajassa. Siinä tilassa ei materiaalit, värit ja tyylit sopineet lainkaan keskenään.
Olisi hauska tietää, mitä mieltä nämä sisarukset olivat oikeasti lopputuloksesta – kukaan ei varmaan kameran ja suunnittelijan edessä hauku tai näytä tyytymättömyyttään (olen nähnyt yhden ainoan kerran kun eräs nainen alkoi itkeä sisustuksen oltua hänen mielestään niin hirveä). Uuteen tilaan tultaessa kestää aikansa ennen kuin alkaa hahmottaa sitä ja kun on saanut tilan ”haltuunsa” alkaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Niin käy yleensä arkielämässä ja jokaisessa sisustusohjelmassa. Tässä ohjelmassa asiakkaat seisoivat kuin kaksi tattia keskellä lattiaa, eivät katsoneet kertaakaan edes taakseen ja varsinkin se pisti minun silmääni. Kertoiko se editoinnista tai oikeasta reaktiosta – en tiedä. Mielenkiintoinen reaktio se oli kuitenkin.
Suunnittelijan tehtävänä on vain ja ainoastaan toteuttaa asiakkaan toiveet ja unelmat. Uskallan kuitenkin epäillä, että kukaan toivoo suunnittelijalta synkkää ja pimeää tilaa itselleen… Mutta jos joku sellaisesta pitää ja sellaisen haluaa, on se tietysti ok!
Suunnittelijalla pitää olla tarkat korvat ja herkkä vaisto asiakkaan persoonaan ja kyky omien tietojensa ja taitojensa kautta ohjata asiakkaan toiveet kohti onnistunutta lopputulosta; muokata asiakkaan mahdottomatkin toiveet ja ajatukset toteuttamiskelpoisiksi ideoiksi.
Toinen asia on sitten suunnittelun tuotos – mitä olet asiakkaalle “myymässä”. Harva asiakas pystyy näkemään pienten malli- ja väripalojen esittelyn jälkeen tilan kolmiulotteisesti mielessään, tapetteja seinillä, huonekalujen mittasuhteita, värien ja materiaalien vaikutusta tilan tuntuun ja kokemiseen. Suunnittelijalla se taito pitää olla. Pitäisi olla lisäksi jonkinlaisen kohtuullisuuden taju – liikaa jotain ei ole koskaan hyvä ja tilan hahmottamisen kyky – miten tuot sisustuksen eri kerrokset esiin.
Tyylien sekoittaminen on tätä päivää, mitään “sääntöjähän” ei enää ole. Kun näkee sisustuksia, jossa kaikki tyylit, värit ja kuviot on iloisesti sekoitettu keskenään, voisi kuvitella, että ne on vain sinne hetken mielijohteesta valittu. Mutta onnistuneissa “hullunmyllyissäkin” on aina jokin idea ja ajatus takana. Se voi olla värien, kuvioiden, sommitelmien vuoropuhelua tai vaikkapa mittasuhteilla leikittelyä.
Yhteinen nimittäjä onnistuneessa, tasapainoisessa ja mielenkiintoisessa lopputuloksessa on idea jota on johdonmukaisesti noudatettu, taitoa muuhun kuin kaavamaiseen värien yhdistelyyn, symmetrian ja tasapainon syvä ymmärrys.
En tunne käytäntöjä miten näissä tv:n sisustusohjelmissa toimitaan, esim. jääkö kaikki piensisustustavarat tilaan. Takkahuoneen sisustustavarat olivat kuitenkin aikamoista sillisalaattia ja ne eivät sopineet millään tavalla kokonaisuuteen. Ne näyttivät lähinnä siltä, että niillä oli yritetty epätoivoisesti pelastaa tilaa vajoamasta lopulliseen synkkyyteen …
Itse rakastan värejä, kuvioita, hauskoja ideoita, hulluttelua ja huumoria, tyylien sekoittelua, uuden ja vanhan yhdistämistä, vanhoja rakkaita esineitä ja niiden kertomia tarinoita. Ja ihailen minimalismin selkeitä linjoja, avaruutta, yksinkertaista muotokieltä ja miten se yksinkertaisuudessaan nostaa materiaalien värit ja pinnat kauniisti esille.
Ja lopuksi: tunne onnistumisesta on tietysti subjektiivinen kokemus ja se ainoa oikea ja todellinen. Mikä on hyvä maku, mikä on oikein ja mikä väärin, onkin sitten ikuisuuskeskustelu.
Mukavaa viikonloppua!
Tarja
