Hulinaa ja hiljaisuutta

Kauan sitten, Esa Saarisen vielä luennoidessa Helsingin yliopistolla, laskin muiden filosofian opiskelijoiden tavoin hänen luennollaan ns. Pipsafrekvenssiä. Eli sitä, miten usein sana Pipsa toistui kullakin luennolla.

Esa kun käytti rakastettuaan, ”Kuningatar” Pipsa Pallasvesaa niin usein esimerkkinä kaikenlaisia filosofisia käsitteistöjä (erityisesti rakkautta koskevia) selittäessään, että tästä oli syntynyt opiskelijavitsi. Esan kaksospoikien synnyttyä, ja Pipsa-frekvenssin hieman harvennuttua, siirryimme laskemaan myös Ukkelifrekvenssiä, eli sitä, kuinka usein filosofi mainitsi poikansa. Yleiseksi harmiksi sekin frekvenssi pysyi todella tiheänä. Olimmehan kaikki salaa hieman ihastuneita karismaattiseen opettajaamme.

Siitä, miten usein joku asia mainitaan, voi todellakin päätellä jotain. Myös perheessä. Tällä hetkellä murkun suunnalta tuleva mopofrekvenssi on perheessämme esimerkiksi hieman laskenut. Suureksi ilokseni sana mopo on mainittu vain pari kertaa päivässä viimeviikkoiseen kymmenen kertaa päivässä-frekvenssiin verrattuna. Tämän perusteella voisi ehkä jo kohta toivoa, että innostus hiipuu kokonaan?

Koko lapsilauman yhteisvoimin jo vuosia jatkama trampoliinifrekvenssi sen sijaan päättyi juuri lasten sinnikkyysvoittoon. Rumilushökötys seisoo nyt pihallamme esteetikko-äidin kauhistukseksi.

Perheenäidin mielialat näkyvät meillä parhaiten saunafrekvenssistä. Saunan lämpiäminen on suoraan verrannollinen siihen, miten äiti jakselee. Saunan usein lämpiäminen on huono merkki.
Vastustan saunomista sähkösaunassa jo ekologisista syistä. Mutta tällä hetkellä, kun en imetyksen takia voi lähteä vauvan luota kuin korkeintaan puoleksitoista tunniksi, sauna on paras (oikeastaan myös ainoa) irtiotto päivänä, jolloin pää on räjähtämäisillään. Kun en tällä hetkellä varsinaisesti pääse uusiin maisemiin, pääsen saunassa ainakin eri lämpötilaan.

Frekvenssin laskijan on kuitenkin syytä pitää mielessään, että introvertti-ihminen mainitsee tärkeät asiat toisin kuin ekstrovertti. Frekvenssi on kyllä olemassa, mutta se etenee hitaammin ja aivan eri logiikalla.

Introvertin mieheni kohdalla olen jo vuosia laskenut Rock-keikkafrekvenssiä, mutta sen huomaamiseksi on totisesti oltava valppaana. Introvertti ilmaisee syvän, pakahduttavan tärkeän toiveensa sivulauseessa, muka ohimennen (”Mark Knopfler on muuten tulossa Suomeen…”) ilman suoranaista viittausta siihen, miten asia häneen liittyy.

Kun ekstrovertti huutaa toiveensa (tai oikeastaan vaatimuksen, kuten: ”Tulen hulluksi, jos en tällä sekunnilla pääse saunaan!!!!!”) ääneen viivyttelemättä, introvertti pääsee itse asiaan (”Haluaisin muuten mennä sinne Mark Knopflerin keikalle”) vasta monen päivän jälkeen, joiden aikana Keikkafrekvenssi on hiljalleen kasvanut.

Isossa perheessä, jossa äänekkäitä ekstrovertteja on neljä, ja hiljaisempia introvertteja kaksi (vauvan lasken ekstroverttien joukkoon tällä hetkellä vain kovaäänisyyden takia) on haaste kuulla, millaiset aiheet toistuvat hiljaisempien perheenjäsenten puheissa, ja miksi.
Olikin ihme, että imetysdementiani keskellä heräsin lopulta ihmettelemään miksi mies mainitsee niin usein Mark Knopflerin.

Huomennahan se keikka jo onkin, eli tervemenoa sinne vaan.