Olen ainoa meillä, joka haluaisi, että koti saisi uudet värit. Vaikka meillä on tämän näköistä:
Eteistä komistaa männynvärinen ovi.
Jo jonkin aikaa olen ollut sisustusvimman vallassa, mutta käytännössä ideat eivät ole oikein päässeet liitoon. Perhe on nimittäin tehnyt vastarintaa, kun olen puhun pienestä väripesusta. Esim olkkariin, keittiöön, portaikkoon ja kellariin.
Kaikkien muiden mielestä kotimme on siis ihan loistava. Maalasin silti viime viikonloppuna olohuoneen oven yleistä mielipidettä uhmaten ja kuunnellen kriittistä mutinaa selkäni takaa sohvalta.
Mutta lopputulos palkitsi. Kellastuneeseen mäntypaneeliin verrattuna valkoinen maalipinta on ihana! Mahtavaa katsella kiiltävää ja raikasta puhdasta ovea!
Sisäpuoli sai maalin.
Muut marisivat:
- Miksi kaiken pitää olla valkoista?
Oikeasti meillä ei ole läheskään valkoista. Esim kellarille emme ole tehneet mitään, ja siellä on yökön kelmeä mintunvihreä lasikuitutapetti. Meillä on ihan vähän valkoista, keskikerroksessa. Ja – nyt tullaan herkkään aiheeseen – olohuonetta hallitsevat puun väriset ikkunanpokat.
Ruokailutila. Puuikkuna hallinnoi.
Ikkunanpokan maalaus on sekä minusta että puolisosta inhottavan työlästä ja tarkkaa ja aikaa vievää.
Olen siksi selittänyt itselleni, että tämä nykyisen kodin tyyli on pohjoismaista modernia. (Eikä mökkiläistä, kuten yksi visualistikaverini väitti, kun esittelin olohuonetta skypen välityksellä ) Nyt siis herkkä asia mietityttää silti. Että mitä jos maalaisi ne pokat? Kun sitten olisi helppoa värittää seiniä…
Vihreä ja harmaa rauhoittaisi. Haaveilen 50-luvun lopun ja 60-luvun alun herneen, oliviin, metsän, hiekan ja saven väreistä.
Eli tunnustan, että nälkä olisi maalata lisää, muun muassa ne ikkunanpokat, etenkin, kun luin uusinta Glorian kotia, jossa oli aiheena upeasti väritettyjä koteja. Tai oikeastaan olisi nälkä nähdä ne uudet värit omilla seinillä.
Saisinpa taikaiskusta valkoiset ikkunanpielet, vihjasin toiveikkaana puolisolle yhtenä iltana.
Mies katsoi takaisin vähän pelokkaasti. Silmistä näkyi, että se ennakoi minun muka-tekevän-itse. Kantavan kotiin maalitonkan ja pensselit, aloittavan homman hirveällä höökillä samana iltana, sutivan maalia sinne tänne ja jättävän homman puolitekoisena kesken. Meillä on käynyt joskus niin: edellisessä asunnossa jaksoin sutia keltaiseksi vain puolet eteisestä, kun mies totesi, että huonosti tehty, ja tarttui hommaan itse.
Että äiti kyllä sisustaisi, mutta ei niinkään tekisi itse.
- Olkkarissakin ikkunapokat rulettavat. Vai?
Merja
