Kesällä katselin taas kerran brittien Agatha Christie – filmatisointeja, Miss Marplea ja Hercule Poirot’ta. Mietin, millainen armeija studioilla on käytössään ihmisiä, jotka tuntevat 1920- ja 30-lukujen tyylisuunnat, huonekalut, vaatteet ja autot viimeistä piirtoa myöten. Juonenkäänteet saattoivat tuntua vanhanaikaisilta, mutta upeat miljööt olivat sellaisinaan viihdyttäviä. Â
Brittidekkareissa ollaan usein sivistyneitä ja siteerataan ulkomuistista Shakespearea, Miltonia tai Wordsworthia. Kuinka moni suomalainen muistaa Leinon, Hellaakosken, Mustapään tai edes Kalevalan säkeitä? Minusta kulttuurihistoriaa pitäisi opettaa paljon nykyistä enemmän ja lähteä siitä olettamuksesta, että se on vähintään yhtä tärkeää ellei tärkeämpääkin kuin esimerkiksi yhtälöryhmät. Minä ainakaan en ole tarvinnut niitä yhtään mihinkään lukion jälkeen.
City-lehden toimittaja Ari “Paska” Peltonen (ei ole minun syytäni että hänellä on noin ruma lisänimi) haastatteli opetusministeri Henna Virkkusta ja tivasi ministeriltä, miksi koulussa opetetaan niin paljon turhaa.
Muistelin omaa kamppailuani analyyttisen geometrian haasteiden kanssa. Sain kokeesta viitosen, ja aloin etsiä itselleni yksityisopettajaa. Toppisen Timo oli kai vain vuoden-pari minua vanhempi (Timo on muuten Apocalyptican Eicca Toppisen isä) mutta osasi opettaa. Sain seuraavasta kokeesta 11. Ihan totta! Jos haluatte analyyttisen geometrian kokeesta 11, ottakaa ihmeessä yhteys Toppisen Timoon! Sen koommin en kuitenkaan ole niitäkään tietoja juuri tarvinnut.
Hesarin toimittaja kyseli Musiikkitalon työmaalla rakentajien musiikkimieltymyksiä. Klassinen musiikki oli kaikille vierasta. Joku muisteli Bachin “sinfonioita” ja arveli Mozartinkin säveltäneen sellaisia. Olisihan se somaa, jos meidän Pisa-palkitun peruskoulumme päättävä nuori tietäisi Johann Sebastian Bachin säveltäneen passioita ja kantaatteja ja olisi ehkä kuullut katkelman Mozartin musiikkia. Requiemin Lacrimosa voisi kolahtaa rokkariinkin. Koulussa pitäisi altistaa lapset ja nuoret muullekin musiikille kuin sille, mitä he muutenkin kuuntelevat.
Klassinen musiikki on ja pysyy vähemmistön harrasteena, mutta sitä koskeva tietämys kuuluu kaikille. Erään suomalaisen liikemiehen japanilainen virkaveli halusi käynnistää small talkin ja kertoi kohteliaasti pitävänsä Sibeliuksen Karelia-sarjasta.  Toinen ei reagoinut mitenkään, koska Sibeliuksen viihteellisimpään antiin kuuluva orkesterisarja ei ollut hänelle tuttu muusta tuotannosta puhumattakaan. Kulttuurihistorian minimaalinen tuntemus voisi edesauttaa kaupallisten sopimustenkin syntymistä.
