Toimitus vapaalla

Arkisto ‘ahvenanmaa’ aiheelle

Uudestaan Ahvenanmaalle

Tiistai, Heinäkuu 28th, 2009

Ajatukseni ajelehtivat edelleen Ahvenanmaalla, jossa vietimme muutaman ihanan kesälomaviikon. Tällaisten reissujen jälkeen mietin usein, miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun mahtavia maisemia ja ikimuistoisia kokemuksia löytyy ihan läheltä kotimaastakin.

Seuraavalla Ahvenanmaan reissullani aion ehdottomasti:

Kuvateksti

Aamu Brändössä.

1. Lähteä aamukävelylle kamerani kanssa.

Ihan parasta tänä kesänä oli olla klo 6.30 aamukävelyllä Brändössä, jossa vietimme ensimmäisen lomaviikkomme. Oli mahtava tunne käpsytellä autioita teitä pitkin aamuauringon jättämiä pitkiä varjoja ihastellen, kun vastaani ei tuolloin tullut ketään. Ja oli paikka muutenkin todella rauhallinen. Muutaman auton ja pyöräilijän kokoinen ruuhka syntyi vain lauttojen saapumisten ja lähtöjen aikoihin. Jos Ahvenanmaalla puhuttaisi omaa kieltä, oliskohan niillä edes omaa sanaa ruuhkalle?

Kuvateksti

Myrskyä Eckerössä ja autiot tiet aamulla Brändössä.

2. Mennä ulos tuijottamaan aaltoja.
Yksi vaikuttavimmista hetkistä oli istua kallioilla ihailemassa myrskyaaltoja. Meri on samankaltainen kuin nuotiokin – sitä voisi tuijotella loputtomiin! Tyynellä säällä taas on mahtavaa ihastella vaikkapa uljaita joutsenia – tiedättekö muuten miltä kuulostaa, kun joutsen laskeutuu veteen?

Kuvateksti

Jurmon lauttaranta.

3. Lähteä tutkimusretkelle saaristoon.
Ajoimme Ahvenanmaan poikki aina itäisimmästä kolkasta aivan läntisimpään nurkkaan. Silti etenkin eteläisempään osaan jäi todella monta houkuttelevaa saarta, joihin emme ehtineet laisinkaan poiketa. Eikä taida ihan muutama loma riittääkään kaikilla saarilla käymiseen – Ahvenanmaalla kun on noin 6700 saarta tutkittavana. Parhaiten saaristoon tutustuu varmasti pyöräillen, joten seuraavalle reissulle otan pyörän ehdottomasti mukaan! Välimatkat saaristossa on sen verran lyhyet, että pyörän kanssa voi hyvin lähteä ihan rennosti reissuun.

Tällä reissullamme sympaattisin saari oli Jurmo Ahvenanmaan itäisimmässä osassa Brändössä. Tällä kertaa piipahdettiin sielä vain päiväretkellä, mutta seuraavalla kerralla aion jäädä sinne yöksi. (Geokätköilijöille tiedoksi: saaresta löytyy myös yksi mukava kätkö!)

Kuvateksti

Rauhaa ja hiljaisuutta Vårdössä.

4. Nauttia luonnosta.
Ikimuistoisimmat lomakokemukset olivat tällä reissullamme varsin yksinkertaisia: näimme, kuinka nopeasti hämähäkki oli kutonut verkkonsa uudelleen myrskyn revittyä vanhan rikki, ihastelimme joutsenperheiden elämää ja näimme miten lokit puolustivat poikasiaan meidän mentyä liian lähelle.

Ainiin, ja pitäähän sinne lähteä hakemaan ne muutamat geokätkötkin jotka jäivät vielä noukkimatta.

Ahvenanmaahurmoksessa,
Eeva


Muista myös nämä:






© Sanoma Magazines Finland Oy - käyttöehdot