Viisi lasta, mies, opinnot ja työ

Voitko kuvitella kuinka monta villasukka- tai lapasparia seitsemän henkisestä perheestä löyty? Valtavat määrät. Istuin eilen illalla neljän ison pahvilaatikollisen äärellä ja lajittelin sopivat käyttöön, pienet laatikkoon ja nuorimmaiselta pieneksi jääneet kiertoon. Siinä lajitellessa tuli mieleen kolme vuotta sitten poisnukkunut mummoni. Hänen neulomiaan on vielä monet meidän lasten sukista ja lapasista. Loppuun asti hän neuloi ihania kuvioituja sukkia. Tämä blogi on hänelle, hänen rakkaille muistoilleen ja itsenäiselle Suomelle omistettu!

”Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on”

 Kuunnellessani näitä sointuja ja sanoja vääjäämättä nousee mieleen  poisnukkunut mummoni. Hän toimi kotirintamalla Lottana sodan aikana. Sen lisäksi hän meni naimisiin, perusti perheen ja hoiti isoa maataloa sodan aikana. Noihin aikoihin maataloissa asui rintarinnan ainakin kaksi sukupolvea.

Olen kuullut mummoni näkeneen minkä hinnan miehet maksoivat siitä, että tulevilla sukupolvilla olisi vapaa isänmaa. Sillä oma, vapaa isänmaa on ihmisen tärkein omaisuus. Se, että kotimaassa tuli sotien aikana työt tehtyä, oli pelkästään teidän isoäitienne ansiota. Suomessa elää tällä hetkellä noin 90 000 sotiemme veteraania, joista noin 30 000 on naisia. Heistä noin 15 000 on sotainvalidia. Lotat saivat veteraanitunnuksen 1980-luvun alussa.

”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!”

Näissä haikeissa tunnelmissa lähden kohti Jyväskylää. Tänään teemme oppimispiirillä oppimistehtäviä. Aloitamme tiimiakatemiasta. Ja jatkamme opettajan toimintaympäristöllä. Mielenkiintoinen päivä tiedossa.

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään ja muistaa, että naiset ovat ennenkin raataneet tässä maassa – kuten mummoni sotien aikana!