Viikonloppu on taas aluillaan. Täällä maalla on meillä tapana käydä kaupassa vain perjantaina. Viikonloppuna ellei ole pakko emme liikahda mihinkään – ainakaan kirkonkylälle. Kauppaan on matkaa 12 km – eikä ihan yhden asian takia kehtaa lähteä. Perjantain ostokset ovatkin aikamoiset – kantojuhdaksi tuntee itsensä kaupan kassan jälkeen.

Arvatkaapas miten paljon tarvitsee kantaa pelkästään maitoa ja piimää, että maanantaihin pärjää kaksi aikuista ja viisi lasta? Maitoa 15 litraa ja piimää 3 – aikamoisia maitovasikoita ollaan! Siihen päälle pari litraa jogurttia, leivät, juustot, leikkeleet, vihannekset, hedelmät, makaronit jne. Välillä tuntuu, että kädet katkeaa maito- ja piimämäärän kanssa. Useasti olen miettinyt, että mikähän on ostosten määrä viiden vuoden päästä, kun pikkutytötkin ovat vähän isompia ja kolme lasta murrosiässä. Siihen tulokseen olen tullut, että ruokamäärä ei ainakaan vähene! Tänään onneksi mies hoiti lasten kanssa ostokset. Jääkaappi on nyt sitten täyteen sullottu. Olo on kuin hamstereilla. Voidaan ihan rauhassa täällä pakkasta pitää ja nauttia!

Tällä viikolla oli opiskelujen lähipäivät ja aivotkin on nyt ihan täynnä. En tiedä miksi? Ehkä se johtuu siitä, että opinnot ovat hyvässä vaiheessa ja se määrä tietoa, mikä on tullut hankittua, kuormittaa!

Erilaisista oppijoista oli mielenkiintoisia luentoja – tosin minulle nousi kyllä vähänverenpainekin! Jotenkin tuli sellainen olo, että erityinen on erityistä eikä oikeutettu tasa-arvoiseen opiskelumahdollisuuteen kuin ns. normaaleilla. Johtunee tietysti siitä, että mulla on tuntosarvet niin herkällä säädöllä näiden erityislasten/nuorten/ihmisten osalta. Pojan kautta on tullut minusta erityisten puolustaja  ja puolesta puhuja – erityisillä pitää olla samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin muillakin! Juuri olin perehtynyt opettajan toimintaympäristössä lakeihin, missä määritellään nämä asiat, ja sitten eteen tulee henkilö, jonka puheesta saa toisenlaisen käsityksen… Ei hyvä yhtälö – ei!

Viikonloppu menee tietomäärää sulatellessa ja kaappeja tyhjentäessä. Tosin tietomäärän sulattelu saattaa viedä huomattavasti pidempään – useammankin jääkaapin tyhjennyksen. Totesin juuri, että on tullut urakoitua 3/4 osaa opinnoista syksyn ja talven aikana. Kunhan aivoissa löytyy tilaa, niin on pohdittava mitä seuraavaksi – opiskelemaan siis?

Tämä artikkeli on julkaistu perjantaina 22. tammikuuta 2010 kello 18.54 ja sen aiheena on aikusopiskelu, cp-vamma, maaseutu, työ, perhe, opinnot, vammaisuus. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.