Lapsoset sain nukkumaan ja sormet syyhyvävät kehityspsykologian pariin. Enpä olisi tätä uskonut itsestäni – olen pitänyt itsenäni perus-insinöörinä, jolle humanistitieteet ovat vieraita. Nyt en pysty itseäni erossa pitämään näistä asioista.
Nuorimman neidin kanssa tuossa nukkumaan mennessä kertasimme päivän tapahtumia tai hän kertasi – Anna rattatti, Ilona pippuisella hepalla, Heilin autossa, ipi tuli käteen jne. Ja kaikki menee just niin kuin kirjoissa sanotaan ko. ikäkauden mukaiseksi kehitykseksi. Hänelle on siis alkanut kehittyä kerrontaa siitä mitä tänään on tapahtunut.
Uskokaa tai älkää perusinsinööri vertaa kaikkea mitä lasten suusta ulos tulee tai mitä he sattuvat tekemään lukemaansa! Toisaalta mieleen on alkanut tulla pätkiä omastakin lapsuudesta. Ja aiheesta saa kirjoittaa vain noin neljän sivun pituisen esseen. Apua! Minusta tuntuu, että tästä aiheesta voisi kirjoittaa kirjan! No, jos vastauksessa jätän humanistisen jaarittelevan tyylin pois ja kirjoitan insinöörimäisen tarkasti, niin kyllä neljään sivuun paljon mahtuu!
