Lapsilla alkoi viime perjantaina viikon syysloma, niinpä me pakkasimme koko Kiljusen herrasväen autoon ja ajeltiin Vaasaan kylpylään. Jostain kumman syystä tämä herrasväki herättää aina muissa ihmisissä erilaisia tuntemuksia. Katseita joka tapauksessa kerätään paljon – tuijotuksiakin!
Kun on viisi lasta, joista yksi pyörätuolissa, ihmiset avoimesti tuijottavat mm. aamupalalla. Osa katsoo hiukan hilpein ilmein toiset säälien ja kolmannet paheksuen. Kaksoset onneksi ovat omatoimisia ja saavat mm. noudettua ruokansa itse, mutta pikkutyttöjä ja esikoista palvellaan sitten heidänkin edestään. Pienin pysyy syöttötuolissa juuri sen aikaa, kun on syönyt. Mutta se ei tosiaankaan tarkoita sitä, että minä olisin siihen aikaan ehtinyt syödä. Ei suinkaan! Vaan olen juuri siinä ajassa ehtinyt tehdä 5-vuotiaalla leivät, hakea juomat jne. Ilmeisesti olemme hauskan näköistä porukkaa kaikkien sähläyksineen. Jos yhtään juomaa ei kaadu ruokailun aikana, niin voisi sanoa ruokailun onnistuneen.
Lapset nauttivat lomasta. Heille kuten meille aikuisillekin loma on irtiotto arjesta ja aikaa olla yhdessä ilman minkaanlaisia kotityö yms. velvotteita. Kassillisen opiskelukirjoja otin toiveikkaana mukaan. Mutta yhtäkään en ole vielä avannut. Taidanpa pitää opintojen parista muutaman päivän loman ja jatkaa taas lukua reissun jälkeen. Ei ehkä olisi pahitteeksi taas lukea vaikka yksi romaani väliin – jotain kevyttä!
Lauantaina olimme päivällisellä ravintolassa. Lapset olivat kovasti nälkäisiä päivän uintien ja touhujen jälkeen. Ja tunnelma oli yllättävän seesteinen. Kerrankin tuntui, että emme liiemmin keränneet muiden katseita kunnes… 2-vuotias nousee syöttötuolissaan seisomaan ja huutaa niin kovaa, että koko ravintolasali kaikuu – MISSÄ ON MINUN TIIVI TAAVI? Siihen se seesteisyys sitten loppuikin! Ihmiset eivät enää pystyneet nauruaan pidättelemään. Tiivi Taavi onneksi oli vain tippunut syöttötuolin alle. Kyllä se vaan taitaa olla niin, että liikuttiin missä tahansa tämä orkesteri pääsääntöisesti saa ihmiset huvittuneeksi!
