Arkisto ‘kehityspsykologia’ avainsanelle

Ovatko tytöt tyttöja ja pojat poikia?

Torstai, Lokakuu 22, 2009

Ovatko tytöt ja pojat syntyessään tyttöjä ja poikia? Vai kasvatetaanko tytöt tytöiksi ja pojat pojiksi? Näiden asioiden kanssa olen viime aikoina paininut. Lukemissani kehityspsykologian teoksissa ei juuri tyttöjen ja poikien eroihin paneuduta. Edelleen etsin niitä teoksia, joissa asiaan paneuduttaisiin oikein kunnolla.

Pohdiskelen oppimistehtävää ja sitä mistä kulmasta aihetta lähestyn. Viehättäisi niin kovasti lähestyä lapsuus osiota tyttöjen ja poikien eroavaisuuksilla. Cacciatoren ja Sinkkosen kirjat ovat nyt työn alla. Vielä en niistäkään ole saanut ihan sitä mitä haen eli niitä eroja.

Miksi tämä minua erityisesti kiinnostaa on tietysti se, että haluaisin tehtävässä peilata omaa elämääni ja lasteni elämää. Viisi lasta – kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Erityisesti kaksoset – tyttö ja poika. Olimme kerran cp-lasten sopeutumisvalmennuskurssilla ja siellä oli lasten psykologi puhumassa. Elävästi jäi mieleen, kuinka hän kertoi siitä, miten tytöt kasvatetaan tytöiksi ja pojat pojiksi. Silloin en asiaan juuri kiinnittänyt huomiota, koska kaksoset olivat vauvoja ja kokemusta oli vain esikoisestamme pojasta.

Vuosien saatossa on monen monituista kertaa pyörinyt mielessä nämä psykiatrin sanat ja se kuinka hän mielestäni oli väärässä. Miten muka olisimme samanikäiset samaan aikaa kehittyvät eri sukupuolta olevat lapset tietoisesti kasvattaneet tytöksi ja pojaksi? Ei mitenkään. Arki kaksosvauvojen ja vaikeasti cp-vammaisen 3-vuotiaan pojan kanssa ei kerta kaikkiaan olisi antanut myötä kasvatuksen eriyttämiseen. Ja silti pojasta on tullut poika ja tytöstä tyttö.

Muistan yhden kerran saunassa kaksosten ollessa noin 1,5 vuotiaita. Löylykiulusta irtosi rengas. Poika otti sen ensin käteensä ja alkoi sitä pyörittää ja päristämään suullaan kuten auto. Eli ilmeisesti kuvitteli sitä ratiksi. Sen jälkeen tyttö otti renkaan ja pisti sen kaulaansa eli ilmeisesti kuvitteli sen kaulakoruksi. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, että tytöiksi ja pojiksi ei vain kasveta vaan olemme jo syntyessämme tyttöjä tai poikia!

Olenko kuin äitini 25 vuotta sitten?

Sunnuntai, Lokakuu 18, 2009

Ajatus on pyörinyt eilisen päässäni. Ja mitä enemmän sitä ajattelen sitä enemmän löydän meistä yhteneväisyyksiä. Siis siitä mitä muistelen äitini olleen omassa nuoruudessani. Itse asiassa kolme vuotta minua nuoremmasta sisarestani alkaa myös olla jotain sitä samaa. Ja selitys tähän löytynee kehityspsykologiasta ja siitä että olemme tullee tiettyyn ikään.

Ensimmäinen ajatus ehkä alkoi jo syntyä loppukesästä kun marjat alkoivat kypsyä. Siis ajatus siitä että olemme tulleet tiettyyn ikään. Metsissä on tullut kyllä kuljettua paljon, lenkkeiltyä ja sienestettyä. Mutta marjastaminen ei varsinaisesti ole tähän asti juurikaan kiinnostanut – ollut lähinnä pakko pullaa. Tänä kesänä se sitten iski. Himo kerätä marjoja lasten kanssa tai ilman lapsia. Sielua oikein särki, kun ajatteli kaikkia niitä metsään jääviä marjoja.

Dunderfeltin mukaan ihminen kantaa äitiä ja isää mukanaan sisäisyydessään – halusipa tai ei! Mehän olemme eläneet lähes 20 vuotta perheen vaikutuspiirissä. Suurimman osan tähän astisesta elmästämme. Niinpä nämä tunnelmat ja arvot ovat meillä voimakkaasti läsnä omissa elämissämme.

Dunderfeltin mukaan myös juuri tähän omaan ikääni kuuluvat kysymykset siitä mitä minä itse haluan tehdä ja mitä haluan elämältäni. Muistelin eilen äitini vaihtaneen työpaikkaa juuri tässä samassa iässä ja ottaneen isommat haasteet vastaan. Miten minusta tuntuu, että hän myös auskultoi tässä vaiheessa. Ja mitä minä nyt teen - ihan sitä samaa. Ja täytyy myöntää, että noita samaisia kysymyksiä on tullut pohdittua ja paljon. Olenko minä ylipäätään minä vai olenko  minä kotitalouskone? Pyykkäri? Ruuanlaittaja? Onko minulla oikeus johonkin omaan?

Kuten näkyy olen päässyt kehityspsykologiassa aikuisuuteen asti! Ja kyllä se vaan niin on, halusinpa tai en, monet asiat tuntuvat menneen hyvin saman kaavan mukaan äitini elämässä.