Arkisto ‘koulukysymykset’ avainsanelle

HOJKSia ja HOPSia

Maanantai, Lokakuu 26, 2009

Tänään on taas se päivä vuodesta, että on aika pysähtyä hetkeksi miettimään esikoisemme koulua ja tulevaisuutta. Hänen vaikea vammansa asettaa suuria haasteita sekä opettajille että meille kotijoukoille. Vaikka hän on vasta 12-vuotta, niin silti mielissämme pitää jo häämöttää hiukan kuvaa siitä, mitä peruskoulun jälkeen. Tai pitäisi. Sitä kuvaa minulla eikä miehelläni vielä ole. Olemme lähinnä etsivällä ja kuulostelevalla kannalla.

Pojan asiat saavat minulle helposti kesken HOJKS-palaverin kyyneleen silmiin. Erityisesti kun käydään lävitseen hänen vahvuuksiaan. Tänään erityisesti on olo jo lähtiessä jollain tavalla haikea, niin palaverista tulee mielenkiintoinen. Jossain takaraivossa aina piilee pelko siitä, että nykyisestä valtion erityiskoulusta ilmoitetaankin, että tämä ei ole hänelle oikea paikka. Kauhun sekaisin tuntein ajattelen sitä, mitä sitten? Mikä työ on taas rakentaa kaikki alusta? Ja kuka sen rakennuksen tekee? No, minä tietysti. Ei pidä taas aloittaa pirujen maalaamista seinille ennen palaverin alkua. On katsottava mitä eteen tulee ja otettava se vaan vastaan!

Omat opinnot ovat edenneet mukavasti. Eilen illalla palautin Optimaan viimeisen kasvatus- ja kehityspsykologian oppimistehtävän ja olo on haikea. Kehityspsykologia on täyttänyt aivoni viimeisen kuukauden ajan. Sukellus siihen oli erittäin mielenkiintoinen. Nyt on siirryttävä seuraavaan vaiheeseen ja etsittävä siitä yhtä hyvä punainen lanka omaan elämään kuin minkä kehityspsykologia minulle antoi. Toisaalta ehkä juuri kehityspyskologian takia pelkään poikani HOJKS-palaveria normaalia enemmän. Mitä enemmän luin sitä varmemmaksi tuli se, että hänellä on todellakin cp-vammaan liittyvä kehitysvamma. Sitä ei auta kieltäminen! Emme ole sitä kieltäneet, mutta ehkä se nyt varsinaisesti tämän kurssin myötä oikeasti minulle konkretisoitui.

Omat opintoni ovat edenneet rivakammin kuin mitä olin kuvitellut. On siis aika päivittää myös omaa HOPSia. Illalla HOJKSin jälkeen on sen aika. Ja aika miettiä mitä seuraavaksi. Keskitynkö vain opetusharjoiteluun liittyviin asioihin vai ottaisinko rinnalle seuraavan kurssin? Ennen sitä kuitenkin kohti HOJKSia!