Olen päättänyt opetelle löhöilyn. Kävelköön pyykit vastaan, hyppikööt villakoirat suuhun tai sotkut silmille, mutta minä löhöilen nyt! Uuden sohvan myötä olen päättänyt opetelle uuden elämäntyylin.
Vihdoin löysin etsimäni. Ihanan punaisen ison divaanisohvan, joka saapui meille torstaina. Sohvaan mahtuu lähes koko perhe kerralla istumaan tai makailemaan. Minä, joka en koskaan ole ehtinyt harrastamaan sohvalla löhöilyä, olen tänä viikonloppuna linnoittautunut uuteen sohvaan kirjojeni ja koneeni kanssa. Ja voi kuulkaa voin kertoa, että tämä sohva on aivan mahtava. Samoin tämä uusi elämäntyylini, jota opettelen – LÖHÖILY! Tosin ihan tässäkään en vaan osaa olla, vaan opiskelukirjat ovat seurassani. Toisaalta välillä olen kyllä lukenut myös Pientä lankakauppaa.
Mutta siis maaseudun rauhaa? Pihapiirissämme on vanha talo vuosisadan alusta, joka on ollut purku uhan alla jo useamman vuoden. Nyt se sitten lähtee just tänä viikonloppuna, kun minä löhöilen. Olohuoneen isoista ikkunoista voin tästä sohvalta katsoa katoavaa taloa ja metsäkoneella taloa purkavaa mieheni veljeä, joka syyttävästi katsoo tänne sisälle. Emäntä makailee eikä a) hoida lapsia, jotta veljensä pääsisi mukaan purkuun b) osallistu itse millaan muotoa talon purkamiseen. Tältä minusta ainakin tuntuu.
Kaikesta tästä huolimatta aion tänäänkin vielä nauttia tästä sohvasta ja uudesta elämäntyylistäni! Kehityspsykologian kimppuun nyt!
